top of page
Misty Forest Reflection

MAAILMA

Uusi Uljas Suomi

​

Vuonna 2019 se tapahtui. Populistijohtoinen hallitus vei vaalivoiton oikein kunnon jytinällä. Tulokseen pettynyt kansa äänesti ihan protestina uudeksi presidentiksi Taavo Vöyrysen, ja eduskunta muutti lakia presidentin kausien maksimista. Tästä on nyt neljä eduskuntakautta, ja voittokululle ei näy loppua. Keisari Vöyrynen hallitsee edelleen, kukaan ei kylläkään tiedä mitä, mutta lehdistössä kun Vöyryseltä kysytään, niin selvästi Ihan Kaikkea. Mestari Huruaho on ollut pääministerinä menestyksekkäästi 4 kautta, ja näyttää siltä, että ensi vuonna tulevissa vaaleissa Perussuomalaiset ottavat jälleen kerran vaalivoiton. Kaikki on todella hyvin.

​

Aivovuoto tapahtui melkein heti, ja koulutusleikkaukset popularisoitiin toisellekin kaudelle. Nykyään on entistä paremmat mahdollisuudet kouluttautua, jos nyt sattuu olemaan millä mällätä, mutta toisaalta mitäpä noilla kaiken maailman dosenteilla tekee. Suomenruotsalaiset ovat aika lailla muuttaneet rannikoille tai Maarianhaminaan, jonne ei oikein mennä. Eipä sillä väliä, oikea_soumalainen viettää lomansa kuitenkin järvimökillä eikä missään murtovesirannalla, jossa tuulee ja haisee merilevä. RKP ajettiin niin ahtaalle, että koko puolue oikeastaan lakkasi olemasta. Vihervassarihyysääjämädättäjät muuttivat Ruotsiin tai Brysseliin tai Mogadishuun, ei kukaan katsonut minne, ihan sama. Kunhan pois. 

​

Ensimmäinen iso uudistus oli EU-ero ulkoministeri Jeuvo Jakkaraisen johdolla. Mitään tyhmiä anglismitermejä ei käytetty, vaan Suomi Helvettiin EU:sta: Käyrä Kurkku Takaisin -kampanja vedettiin ihan sillä ainoalla kotimaisella. Kauppasopimuksia on kai tehty tai jotain, ei noita jaksa kattoa. 

Eduskunnan muodostavat nykyään PS, KD ja rakettimaiseen nousuun lähtenyt Metropuolue. Metropuolueen suosio perustui kahteen teesiin: Jokaiselle lesti kossua kuussa, ja metro joka paikkakunnalle. Uudessa kaavoituslainsäädännössä sanotaankin hienosti, että nykyään kaavoituksessa on otettava metrolinjojen suunnittelu huomioon, ja uusissa kauppakeskuksissa onkin oltava metropysäkki! Metroa on saatu laajennettua tässä 16 vuoden aikana tietty vasta yksi pysäkki, Espoosta tehty haararata entiseen Gumböleen, jonka nimi muutettiin 2025 Nimiuudistuslaissa Kumipasilaksi. Metropysäkkejä on vaikka missä, mutta metro ei vielä kulje, mutta metropuolueen puoluejohtaja Pasi Antinjuntti totesi, että se on vain ajan kysymys, ”Mää tahron uskoa!” Metropuolue on silti ollut suosittu, koska se on lobannut ankarasti koskenkorvan veroalea, ja kossu onkin nykyään alle kympin lesti, hieno homma!

​

Tietty sieltä tuli jotain tuontirajoitteita, ja varsinkaan uusinta ideaa, jossa suomenruotsalaiset joutuvat taajama-alueilla pitämään uutta hihanauhaa rapumerkillä ja suomenruotsalaisten viirin väreillä ei Eurooppa katsonut hyvällä, joten tuontituotteita ei nyt ihan kauheasti ole. Hirveät tullit ja kauppasanktiot. No, kyllä ulkoministeri Jakkarainen neuvottelee kaiken parhain päin. Tärkeintä on, että Suomessa puhutaan Suomea, ja maa on niin valkoinen, että lumisokeus uhkaa ilman aurinkolaseja.

​

Lehdistöstä onnistuttiin myös kitkemään kaiken maailman vasemmistomediat hiiteen, ja Seitsemän Päivää onkin nykyään arvostetuin päivälehti. Hyvä niin, siinä on hienot nelivärisivut ja kunnon kuvia oikeista aiheista, kuten siitä että Huutokauppakeisari Pulsumäellä on kuulemma salarakas! Mieluummin niitä lukee kuin jotain uutisia maailman toisella puolella tapahtuvista tyhmistä jutuista. Ei ne meille kuulu.

​

Markka tuotiin riemusaatossa takaisin, ja se onkin devalvoitu vasta kaksi kertaa! Kahdenkymmenen markan setelissä komeilee tietty Toni Jalme, Satasessa keisari Vöyrynen ja tonnissa on itse alkuperäinen oppi-isä Timo Suoni. Viidensadan markan seteliin laitettiin tietty Viisisatanen-kettu Arto Paasilinnan romaanista ”Hirtettyjen kettujen metsä”. Kulttuuriteko!

​

Ruokailussakin on tehty hurjia edistyksiä. Kasvisruokapäivä on koulussa peräti neljä päivää viikossa, lähinnä koska kotimainen liha on melko kallista ja peruna halpaa. Mutta ei ainakaan voi mädättäjäkansa valittaa, ettei oltaisi edistyksellisiä! Kyllä aito suomalainen syö makkaraa ja perunaa. Sipulia ja siskonmakkarakeittoa. Karjalanpaistia ja lanttulootaa. Ja suola on ainoa mauste millä on väliä, pitäkää piratsakastikkeenne ja perkele höpöhöpömausteenne. Musiikissa iskelmä on lähtenyt entistä kovempaan suosioon, ja katsotuin ohjelmakin on Uusi Iskelmätähti Suomi, jonka päätuomarina toimii edelleen Ilkka Lipsanen eli Danny, reteässä 120 vuoden iässä.

​

Kaikki on siis oikein mainiosti, ja muun puhujat voivat painua takaisin ulkomaille hyysäämään! Suomi on hieno maa ja kaikki on todella hyvin. Piste.

HUOM! Tämän sivuston tekstit, nimet sekä Blogin sisältö ovat täysin fiktiivisiä. Sivusto sekä Blogi on julkaistu osana kesällä 2020 pidettävää live-roolipeliä, eikä sen sisältö välttämättä kuvasta pelin tekijöiden oikeita mielipiteitä. Kyseessä ei ole oikea musiikkiyhtye.

© 2020 VAGAMES POHJALLA

bottom of page