top of page

SÄÄNNÖT

Suomen laki & järjenkäyttö

Larpissa tulee aina noudattaa Suomen lakia. Pidä myös mukana terve järki. Osallistumalla larppiin sitoudut noudattamaan näitä sääntöjä.

Vastuut
Kaikki osallistujat ovat vastuussa omasta toiminnastaan itselleen ja toisille. Pelinjärjestäjä ei ole välillisesti vastuussa mistään osallistujien tekemästä eikä mahdollisesti heille tai heidän omaisuudelleen tapahtuvasta vahingosta, myöskään alaikäisten pelaajien kohdalla. Järjestäjätiimi kuitenkin huolehtii, auttaa ja toimii selvittelijänä ongelmallisissa tapauksissa ja ottaa tarpeen tullen yhteyden huoltajiin tai viranomaisiin.

Vakuutukset
Osallistujia ei ole vakuutettu järjestäjien toimesta, eli jokaisella on oltava voimassa tarvitsemansa ja haluamansa koti-, sairas- ja matkavakuutukset. Kaikki ovat korvausvastuussa toisille, toisten omaisuudelle tai tapahtumapaikalle vahingossa tai tahallaan aiheuttamistaan vahingoista.

Toisten huomioiminen

 

Toiset osallistujat ja heidän rajansa tulee ottaa kaikessa toiminnassa huomioon ja eläytymisestä huolimatta muistaa, että jokaisen hahmon takana on pelaaja, joka haluaa myös pitää hauskaa. Koko tapahtuman tarkoitus on tuottaa mahdollisimman hyvä elämys mahdollisimman monelle pelaajalle (mieluiten ihan kaikille!), mistä syystä oma mahdollinen voitontahto ja kunnianhimo on tarvittaessa osattava asettaa sivuun.

Kunnioita toisten rajoja, äläkä esim. koske toisen intiimialueita (takapuoli, rinnat, jne.). Toisten ja pelipaikan omaisuutta tulee käsitellä hyvin ja korvata mahdolliset vahingot. Jos kuka vain pelaaja tai pelintekijä käyttäytyy huonosti tai epämiellyttävästi, eikä lopeta pyynnöstä (tai et halua/uskalla itse pyytää lopettamaan), ota yhteys järjestäjiin tai erikseen ilmoitettavaan tukihenkilöön, jotka hoitavat asian.

In-game ja off-game

 

In-game tarkoittaa, että on pelissä sisällä ja esittää omaa hahmoa. Off-game taas tarkoittaa, että ei ole pelissä sisällä eikä esitä omaa hahmoaan. Oletuksena kaikki in-game alueella olevat ovat in-game, ellei toisin sanottu. Off-gamen merkki on käsi nostettuna nyrkkiin otsalle, pään päälle tai pään viereen. Pelaaja, jolla on käsi nyrkissä pään lähellä, on off-game, eikä häneen tule kiinnittää mitään huomiota, jos on itse in-game.

Mahdollisimman paljon in-game
Pyri siihen, että kaikki mitä teet on in-game. Esimerkiksi jos sinua alkaa naurattaa jokin asia, niin nauramisen ajaksi ei kannata mennä offiin, vaan tilanne voi naurattaa myös hahmoa. Hahmot ovat myös epätäydellisiä persoonia, jotka voivat naurahtaa väärässä tilanteessa – ehkä hahmo voi esimerkiksi olla väsynyt, mikä selittää että tämä nauroi vaikka ei normaalisti nauraisi. Myös vessassa voi käydä in-game, sillä useimpien hahmojenkin täytyy tehdä niin. Jos hahmo on vaikka vampyyri jonka ei tarvitse käydä vessassa, niin vessassa käynnin in-game selitys voi olla vaikka vaatteiden asettelu paremmin. Myös pelimaailmaan liittyvät kysymykset pystyy usein tuomaan in-game, esim. “koska se ruokailu alkoikaan?”

Off-game yleensä rikkoo illuusiota enemmän kuin se, että hahmo teki jotain vähän epäominaista, ja turha off-game häiritsee muiden eläytymistä. Tämän vuoksi  tilanteet pyritään selvittämään in-game improvisoimalla niin pitkälle kuin mahdollista.

Off-game aina kun tarve
Off-gamea voi käyttää surutta aina silloin kun on tarve. Tällöin pyri tekemään se mahdollisimman huomaamattomasti, esim. kuiskaamalla, siirtymällä sivumpaan tai off-tiloihin, jotta se ei häiritse muita. Off-gamea tulisi käyttää esimerkiksi silloin jos haluaa tarkistaa jonkin sääntöihin liittyvän asian, vastaa toisen pelaajan off-kysymykseen, haluaa tarkistaa toiselta pelaajalta tämän rajoja tai onko jokin asia ok, tai on mitä tahansa omiin rajoihin tai hyvinvointiin liittyvää asiaa muille pelaajille (esim. ”älä tuo sitä pähkinäpussia lähelle, oon allerginen”). Turvallisuus on aina tärkeämpi kuin in-gamessa pysyminen.

Jos sinulla on vain yksi nopea off-huomio ja off-merkin näyttäminen olisi epäkäytännöllistä, niin voit sen sijaan sanoa lauseen alussa “off”, esim. “off, hidasta vähän.” Tällöin sanomasi asia on off-game. Tällainen tilanne voisi olla esim. jokin fyysinen tilanne, ja myös jos muut eivät näe off-merkkiäsi jostain syystä, niin kannattaa tarkentaa että sanomasi on off (esim. jos on pimeää).

Turhaa ja epätoivottua off-gamea eli offausta olisi esimerkiksi off-vitsien heittely, pelin kommentointi (”olipa hauska tilanne”, ”sun hahmo on niin cool”), tai off-game asioiden hoitaminen äänekkäästi ja keskeisellä paikalla vaikka asian pystyisi hoitamaan sivummassa. Peliä voi kommentoida ja siitä voi keskustella pelin jälkeen, siihen asti tulee malttaa mielensä. Jos tuntuu vaikealta pysyä hahmossa in-game, voi ottaa pienen off-game tauon ja siirtyä off-tilaan vetämään henkeä ja juttelemaan esim. off-henkilökunnan kanssa ennen kuin jatkaa peliä. Jos jonkun offaus häiritsee sinua, niin älä epäröi huomauttaa asiasta, niin offaajat ymmärtävät siirtyä sivumpaan.

Tilanteista poistuminen huomaamattomasti
Jos haluat poistua jostain tilanteesta, mutta et halua että hahmon poissaolosta tai poistumisesta tehdään mitään numeroa tai pelisisältöä, niin poistu paikalta off-merkin kera. Tällöin muiden pelaajien ei tule kiinnittää poistumiseen huomioita in-game.  Kahdenkeskisissä tilanteissa on parempi käyttää turvasanaa tai offissa sanoa jotain poistumisestaan, ettei keskustelukumppani jää aivan hämmentyneeksi kun yhtäkkiä keskustelukumppani vain häippää sanomatta mitään.

Tauko pelistä tai pelin lopetus kesken
Jos mistä tahansa syystä tarvitsee ottaa taukoa pelistä, niin tämä on täysin ok, ja tällöin tulee siirtyä off-tilaan. Jos pelissä ei ole off-tilaa, kannattaa siirtyä mahdollisimman syrjäiseen paikkaan ja toisen pelaajan ilmestyessä paikalle ilmaista tälle olevansa offissa. Jos haluat keskeyttää pelaamisen kokonaan tai jäädä pidemmälle tauolle, ilmoita siitä aina pelinjohtajalle. Tällöin pelinjohtaja voi tarvittaessa kommunikoida asiasta kontakteillesi ja huolehtia, että hahmollasi olevat tärkeät juonet saadaan eteenpäin muilla keinoin. Jos pelin sisällössä on jotain vikaa, niin asiasta kannattaa keskustella pelinjohtajan kanssa, joka voi yrittää fiksata asiaa jotenkin jos se on fiksattavissa. Pelin aikana asioita voi vielä korjata, pelin jälkeen enää ei, eli kannattaa sanoa.

Iff-game

 

Iff-game tarkoittaa sitä, että on epäselvää onko pelaajan toiminta in-game vai off-game tai että pelaaja tekee off-game asioita käyttämättä off-merkkiä. Esimerkiksi pelaaja sanoo asioita in-game, joita hahmo ei voisi mitenkään sanoa, esim. keskiaikapelissä hahmo sanoo että menee lämmittämään ruokansa mikrossa. Iff-gamea tulee ehdottomasti välttää, sillä se rikkoo eläytymistä ja on hämmentävää muille pelaajille. Aina kun teet/sanot jotain off-game, näytä selkeästi off-game merkkiä tai sano lauseen alussa “off”, ja kaiken muun ajan ole kokonaan in-game silloin kun olet in-game alueella.

Pelin aloitus ja lopetus

 

Pelin alkaessa pelinjohtaja huutaa ”PELI ALKAA!” ja loppuessa ”PELI PÄÄTTYY!” tai ”PELI LOPPUU!” (myös ”peli ohi” on käytössä joissain peleissä). Ainoastaan pelinjohtaja saa huutaa nämä, ellei toisin sovittu. Jos jotkut ovat kauempana tai syrjässä eivätkä luultavasti kuulleet pelinjohtajan huutoa, niin on toki toivottavaa että joku pelaajista huutaa näille viestin eteenpäin tai käy sanomassa.

Turvallisuus

 

Alla esitellyt koodisanat ovat käytössä sen takia, että larppaus on näyttelemistä, ja hahmosi voi haluta sanoa ”päästä mun kädestä irti!” tai ”lopeta huutaminen!” ilman, että toisen tarvitsee oikeasti noudattaa käskyä. Siksi käytetään turvasanaa, liikennevaloja tai offgame-pyyntöä kertomaan, että sinä itse toivot tilanteen loppuvan tai muuttuvan, ei hahmosi. Tietysti tilannetajun käyttäminen on toivottua ja milloin vain, jos sinulle tulee sellainen olo, että vastapelaajasi voisi olla oikeasti huonossa kunnossa tai ahdistunut, voit kysyä myös itse asiaa. Varmuus on aina paras ja kysymällä selviää.

Turvasana tai liikennevalot eivät ole loukkaus tai mikään äärimmäinen keino. Sen sijaan ne ovat neutraaleja ja nopeita yhdessä sovittuja koodisanoja, jotka lisäävät pelin sujuvuutta ja mukavuutta kaikille, eli niitä saa käyttää rohkeasti aina jos tuntuu siltä.

Turvasana
Jos haluat keskeyttää jonkun epämukavan tilanteen, sano ääneen ”TURVASANA”. Silloin vastakkaisen pelaajan pitää välittömästi lopettaa se, mitä ikinä olikaan tekemässä sinulle, tai voit itse lopettaa sen, mitä et halua tehdä toiselle pelaajalle. Tämän jälkeen off-gamena voi keskustella siitä, miten tilanteesta jatketaan. Esim. peruutetaan ja jatketaan aiemmasta hetkestä eri tavalla eteenpäin tai pelaajat sopivat että hahmot tekevät jotain sellaista in-game mitä pelaajat eivät toteuta ollenkaan oikeasti. Turvasanan käyttäjän ei tarvitse selittää miksi käytti turvasanaa, ellei halua. Turvasanan sijaan voi käyttää myös off-gamea, jos se tuntuu luonnollisemmalta tai tulee nopeammin mieleen, esim. “off, älä vedä noin kovaa.”

Liikennevalot
Pelissä voi käyttää myös liikennevaloja. “Vihreä” tarkoittaa, että haluat eskaloida tilannetta pidemmälle; “keltainen” tarkoittaa että nyt on hyvä mutta et halua pidemmälle; “punainen” tarkoittaa että haluat lievempää toimintaa mutta et lopettaa kokonaan. Jos haluat toiminnan kokonaan loppuvan, käytä turvasanaa. Värin voi sanoa vastapelaajalle, jos haluaa liikuttaa esim. konfliktia erityisesti johonkin suuntaan. Väri tulisi sanoa selkeästi erillään muusta puheesta, ja jos epäilet että asia olisi epäselvä niin sano väriä ennen ”off”, esim. “off, vihreä”. Tähän vastapelaaja voi vastata vaikka “keltainen”, jos ei itse halua eskaloida. Jos haluat tarkistaa vastapelaajalta, mihin suuntaan tämä haluaa tilannetta viedä, kysy “off, väri?”

Toiminta hätätilanteessa tai larpin pysäytys muusta syystä
Jos koko larppi täytyy syystä tai toisesta pysäyttää, niin huuda tällöin ”PELI SEIS!” ja perään syy huudolle, esim. ”peli seis! Ikkuna meni rikki!” tai ”peli seis! Loukkaantuminen!” tai ”peli seis! Pidetään tauko, ei oo hätää!”. Huudon syynä voi olla hätä- tai vaaratilanne, mutta myös muu syy joka vaatii sitä että kaikki lopettavat hetkeksi pelaamisen. Jos olet itse huutanut pelin seis, mutta et tiedä miten toimia tilanteessa muuten, niin kysy esimerkiksi ”mitä pitää tehdä?” ja joku joka osaa toimia tilanteessa ottaa ohjakset ja ohjeistaa kaikki. Jos taas tiedät miten toimia, voit samantien huutaa perään ohjeet. Esimerkiksi ”älkää liikkuko, täällä on lasinsiruja joka paikassa! Joku siellä kauempana olevista, hakekaa imuri tai rikkaharja, niin siivotaan nää ennen kuin jatketaan!” tai ”täällä tarvitaan ensiaputaitoisia! Huutakaa viestiä eteenpäin! Mä soitan 112” tai ”mä haen sammuttimen, soita sä 112 ja menkää kaikki muut ulos ja huutakaa kaikille et pitää mennä ulos!”

Jos kuulet peli seis -huudon tai selityksen tilanteesta, niin huolehdi että myös muut kuulevat sen. Oletuksena toista peli seis -huuto sekä syy sille, paitsi jos toistamiselle selkeästi ei ole mielestäsi tarvetta. Esimerkiksi jos samassa tilassa on paljon ihmisiä ja muutamat jo toistivat huudon ja kaikki tuntuivat tajuavan tilanteen, niin kaikkien ei sitä tarvitse toistaa. Jos ei ole tarvetta pysäyttää koko peliä, esim. kaukana tai toisessa rakennuksessa pelaavia, niin tällöin näille ei tarvitse käydä asiasta huutamassa. Parempi on kuitenkin pelata aina varman päälle, eli jos olet epävarma kannattaako sinun toistaa huutoa tai viedä viestiä eteenpäin vai ei, niin mieluummin tee nämä.

Huudon jälkeen lopeta pelaaminen ja pysy paikallasi hiljaa odottamassa ohjeita ja lisätietoa tilanteesta. Pysy rauhallisena äläkä hätäänny, sillä kyseessä ei välttämättä ole mikään paha tilanne. Jos on selvää miten tilanteessa pitää toimia, niin toimi sen mukaisesti äläkä jää odottamaan, esimerkiksi jos palohälyttimet soivat niin poistu ulos kokoontumispaikalle (yleensä etupiha, ellei toisin ohjeistettu) ja jää sinne odottamaan jatko-ohjeita. Jos apuasi saatettaisiin tarvita, niin mene katsomaan tarvitaanko sitä. Jos apuasi ei tarvita, pysy poissa tieltä äläkä jää katsomaan. Älä myöskään kuvaa.

Jos sattunut tilanne on pienehkö eikä mielestäsi vaadi pelin pysäyttämistä, niin tällöin peli seis -huutoa ei tarvitse huutaa. Esimerkiksi pienen haaverin sattuessa voi olla tehokkainta että peliä ei pysäytetä, vaan vain joku menee offiin ja auttaa sitä jota sattui, tai joissain tapauksissa haaveri voidaan hoitaa in-game, jos asianomaiset näin haluavat. Käyttäkää omaa harkintaa ja toimikaa sen mukaisesti, miten uskoisitte että vahingot saadaan minimoitua ja tilanteet hoidettua tehokkaimmin. Myös jos joku on tekemässä jotain vaarallista niin paras keino saattaa olla huutaa esim. ”varo! off, älä koske siihen”, mutta tällöin voi huutaa myös peli seis, jos se tulee ekana mieleen tai tuntuu tehokkaimmalta vaaran ehkäisemiseksi.

Jos et ole varma, pitääkö peli pysäyttää vai ei, voit huutaa pelin varmuudeksi poikki. Se että peli pysähtyy hetkeksi turhaan on pienempi paha kuin se että esim. oikeassa hätätilanteessa avun tarvitsija ei saakaan apua. Jos et heti muista ilmaisua ”peli seis”, niin on ok huutaa myös vanhempi tai joissain piireissä käytössä oleva ilmaisu ”hold” tai käyttää asian sanomiseen off-gamea, esim. ”apua, off-game, auttakaa, mua sattui.” Tärkeintä on, että viesti menee perille, mitä ilmaisua käytätkään. Jos joku huutaa apua, niin tarkista, onko hätä oikea vai ei. Muutenkin jos yhtään epäilet että jossain saattaisi olla oikea hätä, niin on parempi aina tarkistaa.

Pelinjärjestäjille tulee tiedottaa ja kertoa vaaratilanteista. Kun tilanne on ohi tai tarvittu apu on löydetty, pelinjohtaja huutaa ”PELI JATKUU”. Jos pelinjohtaja ei ole tilanteessa saatavilla, mutta larpin voi antaa vaaratilanteeseen osallisten puolesta jatkua, niin myös pelaaja saa huutaa tämän.

Oikean näköiset ei-oikeat vaaratilanteet
Jos joku esittää vakuuttavasti esim. pyörtymisen, sairas- tai ahdistuskohtauksen, etkä ole varma onko hätä oikea vai esitystä, voit kysyä “off, oletko ok?” Jos myöntävä vastaus tulee, jatkakaa, jos ei, auta tai kutsu apua. Jos vastapuoli tuntuu epäröivän, voit pyytää tätä kuvailemaan miltä tuntuu, jolloin saa paremman käsityksen onko tämä oikeasti ok vai ei.

Älä käytä ”apua” tai “tulipalo” huutoa in-game, vaan muotoile asia toisin, esim. ”auttakaa, maaginen tulipalo”. Jos joku huutaa apua tai tulipalo, niin varmista, että onko kyseessä oikea hätä. Myös jos esität vakuuttavasti loukkaantumisen tai muun asian mikä saattaisi oikeasti pelästyttää muita, niin tuo jollain tapaa esiin että tilanne tai hätä ei ole oikea. Voit esimerkiksi ylinäytellä tilanteen, niin että se ei näytä niin aidolta, tai sanoa heti “pyörryttyäsi” että “off, oon ok”, jos epäilet että se näytti liian pahalta.

 

Huonosti käyttäytyvä osallistuja
Larpissa ei hyväksytä ahdistelua tai häirintää (paitsi hahmojen toimintana pelissä, kaikkien osapuolten rajoja kunnioittaen). Tavoitteena on luoda yhdessä turvallinen peliympäristö jokaiselle peliin osallistujalle. Pelissä sovelletaan häirinnän vastaista materiaalipakettia. Peliin osallistuvan tulee tutustua materiaaliin ja sitoutua omalla toiminnallaan edistämään turvallista peliympäristöä ja torjumaan häirintää. Muita osallistujia ei saa myöskään muilla tavoin kiusata tai olla tahallaan ilkeä, vaan jokaiseen tulee suhtautua kunnioittaen näiden turvallisuutta ja rajoja.

Jos joku osallistuja käyttäytyy huonosti (pelaaja tai järjestäjä), sääntöjen tai hyvän tavan vastaisesti, ja hän ei kuuntele/usko huomautustasi tai et halua tai uskalla huomauttaa hänelle itse, niin tule kertomaan asiasta joko tapahtumanjärjestäjille tai tuki/turvahenkilölle (jos sellainen on tapahtumassa), niin tämä ottaa asian hoitaakseen.

Omat rajat
Omat rajat on tärkeää kommunikoida sekä pelintekijöille että muille pelaajille mahdollisimman selkeästi. Tämä mahdollistaa sen, että kaikki voivat tuntea olonsa mukavaksi, mutta myös pelata rohkeasti ja luottavaisesti.

Kerro rajoistasi ilmoittautumisessa, tai ota tarvittaessa yhteyttä pelinjärjestäjiin muilla tavoin. Keskustele rajoista ja mallinnuskeinoista kaikkien merkittävien kontaktien pelaajien kanssa, varsinkin jos kyseessä on intiimi/romanttinen tai negatiivinen kontakti. Rajat voidaan jakaa karkeasti kahteen eri osa-alueeseen: fyysiset rajat (miten sinuun saa koskea, kuinka lähelle saa tulla) ja henkiset rajat (miten hahmoasi kohtaan saa käyttäytyä tai mitä teemoja et halua käsitellä pelissä). Rajat ovat usein erilaiset eri kanssapelaajien kanssa, esim. ystävä saa halata mutta tuntematon pelaaja ei.

Omia rajojaan ei kuitenkaan aina voi tietää etukäteen. Joskus jokin asia voi tuntua pelin tiimellyksessä ok:lta tai sitä ei tule mieleen pysäyttää kesken pelin, mutta sitten jälkikäteen ajateltuna asia ei ehkä ollutkaan ihan ok. Näin voi joskus käydä, eikä sitä tarvitse hävetä. Tällöin kannattaa miettiä tilanne läpi ja päättää jatkotoimista, esimerkiksi että jatkossa pyytää ilmossa että ei halua pelata asiaa, tai jatkossa osaa käyttää turvasanaa jos tilanne tulee eteen. Jos oma käytös on saattanut aiheuttaa toiselle jotain ikävää, niin kannattaa olla yhteydessä ja pyytää anteeksi. Tällaisia tilanteita pyritään tietenkin välttämään, mutta joskus niitä silti tapahtuu, ja silloin ne olisi hyvä käsitellä, toki osapuolten rajoja kunnioittaen.

Jos peliporukka tuntuu turvalliselta ja on jo larpannut jonkin verran, niin joskus voi myös olla antoisaa hieman koetella omia rajojaan tai mennä omalle epämukavuusalueelle. Esimerkiksi voi kokeilla esiintyä, vaikka esiintyminen jännittäisi kovasti, tai voi kokeilla jotain haastavalta tuntuvaa hahmotyyppiä. Näissä kokeiluissa voi joskus tulla rajojen suhteen huteja, mutta jos tiedostaa että näin voi käydä, keskustelee asioista kanssapelaajien/pelinjohdon kanssa ja huolehtii jälkikäsittelystä, niin tällöin on myös täysin ok vähän kokeilla ja etsiä omia rajojaan, kunhan ei riko muiden rajoja.

© 2025 Leivoksia ja Sirkushuveja LARP

Sivujen taustakuva on luotu tekoälyavusteisesti (DALL·E)

bottom of page